Itsenäisyyden aamun sarastaessa

Jännityksentäyteisiä aikoja

Jo ennen H-hetkeä venäläiset sotilaat tulivat tutuiksi myös Hellanmaassa. Kustaa Kontio muisteli, että Lapualle majoitetut venäläiset sotilaat kulkivat kylissä kanoja ostelemassa samalla, kun he kartoittivat kaikkia polkuja ja teitä. He ajoivat nelipyöräisillä vankkureilla kuomut päällä. Kontio muisteli, että hänen serkkunsa asui siihen aikaan hänen kotonaan ja lähti sitten tammisunnuntaina muiden miesten matkaan. Samoin Kustaa Kankaanpää muisteli, kuinka "venälääsiä kiärti kyläs" ja kuinka "kaikki junnutkin ne merkittivät karttoohinsa". (1)

Iska Herttua kertoi, kuinka vanhemmalla veljellä oli jo oikea kivääri, jota pidettiin säilössä seinällä ylisängyssä. "Joskus otimme sen ja ihailimme. Jonakin yönä veli oli hakemassa asekuormaa." (2)

Esteri Kattelus sanoi muistavansa, kuinka hän pikkutyttönä seurasi pelonsekaisin tuntein venäläisten ratsujen liikkumista maantiellä. Kerrankin tuli suuri ratsukkojen joukko Ylistaron suunnalta ja eteni rauhallisesti ohi Myllykosken kylän Lapualle päin. Ratsut olivat upeita ja niiden suitsissa kiiltelivät metalliniitit. Vähän ajan kuluttua tuli samasta suunnasta sotilas valkoisella ratsulla ja eteni hurjaa vauhtia Lapuan suuntaan ilmeisesti tarkoituksella saavuttaa edellä mennyt joukko. Muistikuva tapahtumasta on jäänyt voimakkaana kertojan mieleen. (3)

Iska Herttua muisteli, kuinka hän oli kavereiden kanssa seuraamassa venäläisille sotilaille järjestettyä ortodoksista jumalanpalvelusta Lapuan kirkossa. Kerran hän oli äitinsä kanssa kirkossa. Äiti oli ostanut pakarista ankkastukkia tarjoten sitä venäläisille ratsumiehille. Nämä kuitenkin kieltäytyivät ottamasta vastaan. He vetivät miekkansa tupesta ja väläyttivät ne ristiin kiitokseksi ja tervehdykseksi. Se oli pikkupojasta vaikuttava tapahtuma. (4)

Elina Rintamäki on kertonut lapsuuden ajoiltaan:

Koulua käytiin myös lauantaisin, mutta Venäjän keisariperheen merkkipäivinä meillä oli koulusta lupaa. Opetusta ja muutakin elämää valvottiin, sillä suurruhtinaskunnan piti käyttäytyä alamaisesti Venäjää kohtaan. Lapuallakin nähtiin usein santarmeja liikkuvan.

Minulla on monia muistoja ajalta, jolloin Suomi sai itsenäisyytensä. Meidän koulun seinällä olivat Venäjän keisarin ja keisarinnan kuvat, niin kuin nykyään on kouluissa presidenttien kuvat. Kun eräänä maaliskuun aamuna 1917 menimme kouluun, nojasi keisarin kuva vintin rappusilla. Opettaja sanoi, että Venäjällä on vallankumous ja keisari on syösty vallasta. Meidät komennettiin pihalle. Sinivalkoinen lippu nostettiin salkoon. Se punainen raita siitä oli reväisty pois. Kun Maamme-laulua ei saanut laulaa, meillä laulatettiin Ruotsin kansallislaulu. Kyllä me lauloimmekin sitä mahtipontisesti: "Mä Pohjolassa tahdon elää, kuolla." Pihalta sitten mentiin luokkaan aamuhartauteen ja muistelen, että kun kiitosvirret oli veisattu, niin sitten lauloimme: "Oi maamme Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen." (5)

Iska Herttua sanoi muistavansa, kuinka Venäjän vallankumouksen aikaan keisarin kuva poljettiin Hellanmaan koulullakin maahan. "Ihmiset valtasi silloin merkillinen mania, vaikka toisaalta keisariperhettä kunnioitettiin ja ajatukset heitä kohtaan olivat hyvin myönteisiä." (6)

Kun varsinainen vapautustoiminta aseistariisumisineen alkoi, astui suojeluskunta julkisuuteen. Hellanmaa kuului suoraan Lapuan suojeluskuntaan, kylässä ei siis ollut omaa alaosastoa. Juho Kangas, joka oli Lapuan ensimmäisen kunnanvaltuuston jäsen, valittiin myös suojeluskuntien perustamista valmistelevaan toimikuntaan. Mainita sopii, että Lapuan suojeluskunnan tultua perustetuksi liittyivät mm. kaikki Kankaan veljekset siihen. Kun Lapuan suojeluskunta sai myöhäissyksyllä 1917 salaisen aselähetyksen, sijoitettiin yksi kätkö Nevalan riiheen. (7) - Lapuan Suojeluskunnan väliaikaisen hallituksen pöytäkirja 12.4.1918 kertoo, että Hellanmaasta valittiin hallintoon Jaakko Ojanen. Hänet valittiin poliisimiehenä myös 29.4.1918 vahtipäälliköksi.

Tammisunnuntain liikkeelle lähtö

Vapaussotaan lähtijöitä oli Hellanmaastakin paljon. Kylä hiljeni hetkeksi, sillä sellaisen joukon lähteminen ei voinut olla vaikuttamatta koko yhteisön elämään.

Tammisunnuntaina puolenpäivän aikaan Hellanmaahan saapui Laurilan lähetti. Karautti hevosella kansakoululle, jossa jätti hälytyskäskyn tunnussanoineen opettaja Kustaa Kujanpäälle. Miehet määrättiin kokoontumaan täsmälleen klo 24.00 Poutun talon luo joen jäälle. Syntyi siinä touhua, kun tieto oli pojille saatettu. Pienet valmistelut tehtiin kaikessa hiljaisuudessa.

Monissa kodeissa elettiin toisaalta kriittisiä hetkiä, sillä lähdössä olivat monet sellaisetkin pojat, jotka eivät vielä oikein iältään miehen mittaa täyttäneet. Niinpä esimerkiksi Myllykosken Takanevassa olivat vanhemmat viettäneet unettoman yön yrittäessään pidätellä seitsentoista vuotiasta Matti-poikaa lähtemästä mukaan. (1)

Ville Kankaan päiväkirjamerkinnöistä löytyi seuraava lähtötunnelmien kuvaus:

"Kyseessä olevana sunnuntaipäivän iltapäivänä tuli ennen järjestettyä hälytysketjua myöten sana, että saman päivän iltana oli miesten kokoonnuttava Antti Niemen taloon Raamatun kylään. Tätä sanaa edelleen toimittamaan ryhdyin veljieni Jaakon ja Iisakin kanssa. Määrätyn hetken saapuessa oli ensimmäinen harmini se, että minun edeltäpäin komennukseeni uskotuista ryhmän jäsenistä ei saapunut kuin kolme miestä, nimittäin Jaakko Kangas, Iisakki S.Kangas ja Jussi Haavisto. Varustettuna neljän päivän muonalla lähdin kahdeksalta Jussi Haaviston ja veljeni Jaakon kanssa ennen mainittuun Niemen taloon, jonne Hellanmaan miehet varsin runsaina myöskin saapuivat. Tätä ennen käytiin kiivas sananvaihto siitä, kenen meistä kolmesta veljestä on jäätävä talon hoitajaksi, sillä olihan selvää, että yksi mies täytyy jäädä hevosten ja talon hoitajaksi, ja Iisakin nuorimpana oli jäätävä, hänen jyrkästi tätä päätöstä vastustaessa. Ennen lähtöä teki opettaja Kujanpää selkoa siitä, että ennemmin valittu kyläosaston johtaja Jussi Sinnemäki on opinnoilla Helsingissä ja niin ollen on miehet johtajaa vailla, ja ehdotti sijalle V.K:ta. Ehdotettu henkilö ehdotti vielä johtajaksi Jussi Pajulaa ja Jussi Yli-Rantalaa, joka ehdotus myös hyväksyttiin.

Tämän alkuvalmistelun jälkeen lähti pitkä hevoskaravaani Hellanmaan miehiä yön pimeydessä Lapuan jokiniityn halki Lapuanjoen jäälle ja edelleen Lapuan kirkonkylän Alapäähän, jossa pysähdyttiin joen jäällä, jossa Ylihärmän miehet myöskin olivat kokoontuneet. Tästä siirryttiin Jaakko Hantulan taloon odottamaan lähempiä määräyksiä. Meidän joukkueen tehtävänä oli yhdessä Ylihärmän miesten kanssa riisua aseista Kirkonkylän Alapään taloihin majoitetut sotilaat, joka tehtävä myöskin määrätyssä järjestyksessä tehtiin miesten riemuitessa, että jokainen mies sai nyt aseen itselleen siitä suuresta asevarastosta, joka ryssiltä vallattiin.

Tämän jälkeen oli tehtävämme vartiopalvelus sekä joittenkin kotitarkastuksien toimittaminen."

Ville Kankaan päiväkirjamerkinnät eivät tietysti pääty tähän vaan niukoin lausein seuraavat tapahtumia sekä Vilppulan lohkolla että Karjalan retkellä. Vilppulasta Kangas pääsi lomalle ja tuli kotikylään yhdessä Jussi Pajulan, T. Alasaaren ja L. Sinnemäen kanssa. Kangas kertoo, että Sinnemäki olisi ollut vapaa nuoren ikänsä vuoksi lähtemään jo ennemminkin, mutta hän halusi olla rintamalla, että Hellanmaan lukukinkerit ehti mennä ohi, kuten hän itse sanoi.

Kotiuduttuaan Karjalan retkeltä "parahiksi kylvöntekoaikaan näiden sotakokemusten muistiinmerkitsijä kiinnitti kiväärinsä remmin kylvinvakan kannatushihnaksi ja lähti toukotöihin. Hän oli ollut innokas metsästäjä, mutta tästä harrastuksesta hän ei sittemmin enää välittänyt. Pyssyinto meni vapaussoras." (2)

---

Lähtöhetkellä vallinneesta mielialasta Juho Pajula on kertonut:

"Oltiin lähtemässä perivihollista ryssää vastaan. Mieli oli ankea. Koti ja kotikylä oli jätettävä, omaiset ja ystävät. Vieläkö palattanee?

Illansuussa ruvettiin vähitellen kokoontumaan yhteen. Kyytejä järjesteltiin ja matkaa suunniteltiin. Päätettiin lähteä yhtenä joukkona koko kylän miehet. Raamatunmäen Niemen taloon kokoonnuttiin kello 22.oo. Isännän, maanviljelijä Matti Niemen edeltäpäin tietämättä piha täyttyi hevosista ja tupa miehistä. Tarkastettiin vielä varusteet. Vakavia kasvoja. Hillittyä puheen sorinaa. Tupakan savua. Odotusta.

Poikain tunnelma oli harmaa ja taivaskin itki. Edessä oli raskas ja velvoittava tehtävä.

- Tulee hyvä reissu kun vettä sataa, oli Matti Niemi lausunut miesten lähdettyä.

Arvi Salomon Kangas on retkestään todennut:

- En oikein tiennyt mihin viedään. Tunsin lapsellisuudessani riemua." (3)

---

Maija Kontio kertoo omakohtaisena muistelmanaan kuinka hän oli ystävänsä, Hellanmaan puhelinkeskuksenhoitajan luona tuon historiallisen yöntietämän. Ystävä oli pyytänyt Maijaa tuekseen, kun hän oli jännittynyt sinä yönä, jolloin piti hoitaa sellaista vastuunalaista asiaa.

Puhelut ohjattiin Ylihärmästä Mannerheimin päämajasta Hellanmaan keskuksen kautta Lapualle. Saattaa arvata, että puheluja Matti Laurilan ja päämajan kesken oli vilkkaassa tahdissa. Maija Kontion mukaan se oli aivan yhtämittaista soittoa. Se oli vilkasta yöaikaa, kun kaikki asiat hoidettiin puhelimitse Lapualle Ylihärmästä. Sitten miehet lähtivät. Kuului tiuhaa kavioiden kapsetta tieltä kun oli hyvin jäätikköinen keli ja satoi vettä. Tietää sen kuinka se nuoria naisia jännitti tämä asia, että kuinka siellä käy kun tiedettiin minkälaiselle asialle mentiin.

Emme saaneet yöllä tietää, kuinka oli käyty, vaikka kaikki tiedot kulkivatkin meidän ohitsemme. Aamun sarastaessa venäläiset oli riisuttu aseista. (4)

Tietojen mukaan noin 75 miestä lähti kylästä vapauttamaan maata vainolaisesta. Mainitsen heistä mm. Kankaan veljekset (Kotiranta) Jaakko, Ville ja Iisakki. Lapuan valtauksen jälkeen he osallistuivat vapaussotaan Lapuan suojeluskunnan riveissä. "Veljeksistä Iisakki haavoittui Kalevankankaan taistelussa Tampereen edustalla. He olivat alunpitäen lähteneet riisumaan venäläisiä aseista, mutta mitä pidemmälle matka kohti Tamperetta jatkui, sitä selvemmäksi kävi, että vastassa olikin suurelta osalta samanlaisia torpanpoikia kuin mitä he itse olivat vielä runsas vuosi sitten olleet. Eräs tapaus tulkoon kuvaavana kerrotuksi:

"Elettiin Länkipohjan taistelun jälkeisiä vaiheita. Isä-Laurila ja poikansa Ilmari olivat kaatuneet ja heidän tilalleen oli tullut Saksasta jääkärinä palannut Matti Laurila, sittemmin eversti. Arvi Kuoppalan johtaman joukkueen, johon hellanmaalaiset kuuluivat, vangiksi oli joutunut kaksi punaisen puolen poikaa. Valkoisen armeijan johdolta oli jo tuolloin tullut määräys, että kenttätuomioissa tehtävistä ratkaisuista voivat päättää vain upseerit. Vangiksi joutuneet pojat saivat kokea joutuneensa jopa hellanmaalaisten rivimiesten taholta uhkailevan suunsoiton kohteeksi:

- Siellä on montussa jo monta teikäläistä ja pian ootta siälä tekin!

Eräs vähän vanhempi hellanmaalainen rivimies piti tälläistä uhkailua niin sopimattomana, että alkoi pitää suunsoittajille nuhtelevaa puhetta. Odotettiin Laurilan saapumista paikalle. Laurilan tultua ja kuultua tilanteen hän teki pojille muutaman kysymyksen:

- Minkälaasis tehtävis ootta ennen tälle reisulle lähtyä ollehet?

- Oottako hevosajoon tottuneet?

Ja olivathan renkipojat hevosten kanssa tuttuja. Kuulustelu ei ollut sen pitempi ja "tuomiokin" oli lyhyt ja selvä:

- Saatte huomenna mennä meidän kuormastoon mukahan ja ruveta hevosmiehiksi.

Laurilan ratkaisu oli poikien kannalta paras mahdollinen. Voittaneen puolen rengeiksi velvoitettuina ja ryhtyneinä he varjeltuivat sodan jälkiselvittelyjen mahdollisesti ehkä kohtalokkaistakin vaiheista." (5)

---

"Itsenäisyysjulistus ja vuoden 1918 tapahtumat heijastuivat myös (Nevalan) koulun elämään. Paavo Lammi ja Jussi Huhta muistelivat mitenkä talon pihalle alkoi iltapäivisin kokoontua kylän suojeluskuntalaisia harjoituksiin. Harjoitusten pitäjänä oli joskus Matti ja Ilmari Laurila. 'Kun tuli itsenäisyysjulistus, niin se jo joltakin tuntui', muisteli Huhta.

Pojat olivat muistakin sotaan liittyvistä suunnitelmista tarkoin selvillä. He tiesivät, että ennen tammisunnuntaita taloon tuli kivääreitä ja että Hellanmaan miesten kokoontumispaikkoja olivat Raamatun Niemi ja Perälä.

Sodan sytyttyä Jussi Huhta muisteli olleensa tienvarressa postilaatikkoa vartioimassa. Ohi ajoi Lapualta Ylistaroon kymmeniä rekikuormia, joissa oli miehiä kivääreineen. Joitakin koulun isompia poikia tarvittiin vartiointitehtäviin Lapuan kirkolla.

Martta Kangas muisteli miten koulun käsityötunnilla kudottiin lapasia sotilaille. Kävipä koululla talousopettaja, joka neuvoi kylän emännille miten jäkälästä leivotaan leipää, jos sota kestää kauemman ja vilja loppuu. Tätä leipää ei kuitenkaan tarvittu.

Vuoden 1918 tapahtumiin sopii myös Eeti Kiviniemen muistikuva opettaja Onni Malmivaarasta. Kerran opettaja oli määrännyt, että kaikkien poikien piti tehdä kotona puusta kivääri ja tuoda se kouluun. Koulun pihalla sitten marssittiin kiväärit olalla ja opeteltiin sulkeisjärjestystä. Jos kivääri ei juostessa pysynyt olkapäällä oli seurauksena opettajan ankarat nuhteet." (6)

Vapaussodan jälkeen perustettiin Lapualle toimikunta, johon valittiin Hellanmaasta Juho Pajula, Vihtori Ketola ja Kustaa Kujanpää.

Heimosodissakin oltiin

Vapaussotamme "sarjassa" seurasivat kohta perään "heimosodat (1918-1922) Itä-Karjalassa, Inkerinmaalla, Virossa ja Petsamon seudulla. Aukusti Saarikoski, Eino Kaappola ja Oskari Hautamäki olivat mukana Itä-Karjalan Aunuksessa. Saarikoski sai kuitenkin sillä reissulla sotimisesta tarpeekseen, sillä "se tuli kävellen takaasin, mikä oli harvinaasta, mutta Saarikoski oli kova kävelemähän". (1) Tarina kertoo, että Saarikoski otti paluumatkalle tyynyn mukaansa, että oli mihin pitkän matkan aikana sai päänsä kallistaa. Toinen tarina kertoo, että tuosta kolmikosta Oskari Hautamäki sai rahallista korvausta, mutta muut olivat reissussa ilmaiseksi. Virossa on tiettävästi ollut sotimassa hellanmaalainen Jaakko Sinnemäki ja Arvi Kangas. Viron ja Aunuksen reissuilla olivat myös myllykoskelaiset Nurun veljekset Jaakko, Jussi ja Iisakki. (2)

Uusi suojeluskunta paremmalla organisatiolla

Vanha suojeluskunta päätettiin lakkauttaa syyskuun 22. päivänä 1918. Samalla Lapualle perustettiin Suomen senaatin asetuksen mukaisilla uusilla säännöillä uusi suojeluskunta, johon liittyi alkuvaiheessa 40 jäsentä, heidän mukana Jaakko Ojanen Hellanmaasta.

Kustaa Kontio sanoi innostuneensa suojeluskunnasta, kun sai olla edustamassa urheilukilpailuissa. Hän sanoi muistavansa, kun Hellanmaan Nuorisoseuralla pidettiin parin viikonkin mittaisia kursseja suojeluskuntalaisille. Silloin oli miehiä monia kymmeniä koolla useista pitäjistä; Ylistarosta, Lapualta, Kuortaneelta ja tietysti monia juuri omasta kylästä. Majoituspaikka oli nuorisoseura, jossa oli sitä varten kerrossänkyjä. Omankyläiset majoittuivat kotonaan. Koulutukseen kuului aseenkäsittelykoulutusta ja sulkeista, mutta ei ammuntaa. Kurssin vääpelinä toimi Aukusti Hyyppä.

Lapuan Suojeluskunnan hallitus päätti 13. päivänä marraskuuta 1918 kirjoittaa historian lapualaisten osallistumisesta vapaussotaan. Kirjan kirjoittajaksi kutsuttiin Hellanmaasta opettaja Kustaa Kujanpää ja Jaakko Ojanen. - Sivukyliin päätettiin perustaa suojeluskunnan paikallistoimikuntia. Sellainen nimettiin myös Hellanmaahan. Ampumatoimikuntaan valittiin Oskari Toijanniemi ja Ville Kujanpää. - Toukokuun 6. päivänä 1924 suojeluskunta lahjoitti Hellanmaan Pyrinnölle 60 mk arvoisen palkinnon painikilpailuihin.

Suurempi joukko liittyi jäseneksi 1927-1932 joitakin mainiten: Tauno Hella, Jaakko Vilpakka, Johannes Porola, Jaakko Pajula, Kankaanpään veljekset ja monet muut. Paikallisjohtajaksi valittiin ensiksi Ville Kujanpää, myöhemmin Matti Ilkka.

Arvi Huhtamäki oli Lapuan suojeluskunnan vääpelinä, joten hänellä oli valtaa. Pienellä vilpillä hän siirsi suojeluskuntaan poikaosastossa toimineen 16 vuotiaan Pentti Kankaanpään, että poika pääsi miesten joukkoon ampumaan.

Suojeluskunnan hallitukseen valittiin vuonna 1933 Juho Pajula ja Juho Kangas. Vuonna 1937 liittyi jälleen kylän poikia osastoon: Paavo Hantula, Veikko Tienhaara, Väinö Pajula.

Viimeisin tallessa oleva pöytäkirja maakuntamuseossa on kirjattu joulukuun 12 päivänä 1938. Juho Pajula oli pisimpään hallinnossa mukana, vuodet 1933-1938.

Ampumatoimikunta perustettiin varhaisessa vaiheessa. Ampumiseen innostuivat pojat koko Hellanmaassa. Ampumarataa ryhdyttiin puuhaamaan Sinnemäen metsään (Päkki=Bäck). Kyllä siellä oli reikäisiä maalitauluja. Innokkaimpia ampujia olivat Kankaanpää-sukunimen pojat, Huhtamäen ja Toijanniemen veljekset.

Suojeluskuntaharjoituksia pidettiin pääasiassa Honkimäellä. Tietojen mukaan harjoitukset Hellanmaa-Prepula alueella oli 10. päivänä lokakuuta 1922. Metsässä vilisi miehiä aivan niin kuin olisi ollut sota kysymyksessä. Suojeluskuntaan kuului melkein kaikki kylän miehet niin rengit, kuin maatalojen pojat.

Poikaosastoja perustettiin. Liittyjiä oli aivan tungokseen asti. Kokoonnuttiin joka toinen viikko, tähtäys-, sulkeis-, suunnistus- ja maastoharjoituksiin puukiväärit mukana. Kokoontumispaikkoina olivat koulut. Harjoituksiin sisältyi myös urheilu, hiihto, juoksu ym. Kilpailuissa käytiin sekä pitäjän että piirin puitteissa. Menestys kilpailussa oli hyvä. Varsinkin hiihdossa tuli monia alkupään palkintoja. Poikaosaston johtajina toimivat mm. Arvi Rajamäki, Aukusti Alahautala, Iisakki Latikka, Yrjö Porola ja Jaakko Jussila.

Myllykoskella oli oma suojeluskuntaosasto. Kyläpäälliköinä toimivat Jaakko Juutila, Toivo Katajamäki, Jussi Hautala ja Lauri Takaneva. Poikaosaston vetäjänä toimi Vilho Rajamäki.

Rajamäki muisteli, että harjoituksia pidettiin ahkerasti. Karilankydön aukealla pidettiin ampumaharjoituksia. Patruunalataamo oli Juutilan ylikamarissa. (1)

Lääkintäamatöörien valtakunnanmestarit

Suojeluskunta-aate eli pitkään ja sen sisällä elettiin moninaiset vaiheet, kuten olemme historiastamme saaneet todeta. Se oli nuorten miesten "kasvatuslaitos" sodan ja rauhan töissä ja sen riveihin mahtuivat hyvinkin erilaisen aatetaustan omaavat nuoret.

Suojeluskuntalaisten kilpailusaavutuksista ovat jääneet ainutlaatuisina järjestön historiaan Jussi Huhdan johtaman ja kouluttaman Etelä-Pohjanmaan lääkintäryhmän mestarisuoritukset valtakunnantasolla 30-luvulla.

Ensimmäiset valtakunnalliset kilpailut on pidetty 1931 Jyväskylässä. Huhdan ryhmässä oli toisena hellanmaalaisena Iska Kangas, sijaluku oli viides. Vuonna 1933 Viipurissa on tullut ensimmäinen valtakunnanmestaruus, mukana ei Huhdan lisäksi ole ollut muita lapualaisia.

Seuraavissa kisoissa vuonna 1935 Tuusulassa onkin kilpailtu puhtaasti hellanmaalaisin voimin. Ryhmään ovat kuuluneet Huhdan johdolla Jussi Yli-Kuivila, Jaakko Hautala, Iska Kangas ja Veli Toijanniemi.

Samoin tuli mestaruus vuonna 1937 Kuusankoskella, jälleen kokonaisuudessaan kotoisin voimin: Jussi Huhta, Jaakko Jussila, Jussi Yli-Kuivila, Heino Perälä, Veli Toijanniemi ja Jaakko Hautala. Mieskohtaisissa valtakunnan mestaruuskilpailuissa Seinäjoella 31.12.1933 Lapuaa edusti Jussi Huhta voittaen kilpailun pistemäärällä 39,5 40:stä mahdollisesta. Jussi Huhta eteni oman tiensä aliupseeriarvoissa poikkeuksellisen nopeasti. Armeija-aikanaan Suomen valkoisessa kaartissa (1927-1928) jäi aliupseerikoulu sairauden takia kesken. Hänen aktiivinen ja perusteellinen paneutuminen sotilastoiminnan lääkintähuoltoon sai aikaan sen, että hän jo vuoteen 1939 mennessä oli saavuttanut vääpelin arvon sekä suojeluskuntajärjestön piirissä että puolustusvoimissa.

Jussi Huhdan johtaman ryhmän taidot noteerattiin niin korkealle, että sen tehtäviä jopa valokuvattiin koulutustarkoituksia varten. (1)